Loput kaudesta 2009

Tähän postaukseen tulossa 2009 lopputarinat…

Ahveniston kisan jälkeen:
- Diskanttipahkat nukattu
[ICE_30.jpg]
- Kaiutinritilät modattu
[ICE_33.jpg]
- Ritilän päälle venytetty kaiutinkangas, vasen originaali - oikea avarrettu
[ICE_35.jpg]
- Virtakaapelien holkitus
[Johdotus_15.jpg]
Motoparkin kisassa meni jo tavoitteena ollut 300 pistettä rikki ja luokkavoitto, Rotvalli Ruisinki -osakilpailussa jäin muutaman pisteen luokan voittaneelle Pakariselle.

Rotvallin jälkeen vaihdettiin Velocity VR450-päätteen tilalle kaksi kappaletta DLS Reference RA20-stereopäätteitä. Soundi parani huomattavasti, mutta mukaan tuli laturivinkuna. Ahveniston toisessa osakilpailussa oli nykyinen vahvistinkokoonpano ensimmäistä kertaa käytössä ja se näkyi kuuntelupisteissä.

Autocenterin osakilpailussa alkoi säädöt olemaan paikallaan, tuloksena luokkavoitto ja yli 300 pistettä. Alastaro oli viimeinen osakilpailu jossa enää todella pientä hienosäätöä, tuloksena toinen voitto ja yli 300 pistettä. Kausi huipentui Oulun Hifi & Tuning Show:ssa järjestettyyn finaaliin. Perjantaina auto pestynä halliin ja ilta meni autoa viimeistellessä messukuntoon. Lauantaina tuomaroinnit ja iltariennot. Sunnuntaina messupäivä ja illalla kotiin.

Alpine 9887 kokeeksi autoon, RA20-vaihdon yhteydessä ilmestyneen vaimean laturivinkunan aiheuttaja löytyi. Soundissa eroa. Bremen huoltoon ja huollon jälkeen myyntiin.

Etulasien tummennus 50% kalvolla.

Paljon kaikkea…

Edellisestä postauksesta on lähes kuukausi ja sillä aikaa auto on edennyt aika paljonkin. Toukokuun lopussa sain diskanteille metallista teetetyt asennusrenkaat.
image


Renkaiden, puutikkujen, kuumaliiman ja alkuperäisten peilikolmioiden sopivalla yhdistelmällä sain aikaan suunnatut diskanttipahka-aihiot alkuperäisistä peilikolmioista. Diskantit on suunnattu aavistuksen kuskin nenän eteen, näin stereokuva ei karkaa ihan niin helposti pienellä pään virheasennolla.
image


Samana viikonloppuna muokkasin soittimen johtosarjan niin, että soitin saa käyttösähkön ja maadoituksen kontissa olevasta jakoblokista. Konttiin tulee vanerilevy jonka sain sahattua oikeaan muotoon ja haettua vahvistimien paikat kohdalleen, sekä aloitettua vanerilevyn verhoilun huovalla.


Seuraavana viikonloppuna oli kesäkuun Rotvalli ruisingit jossa auto jo soi! Siellä Kolkan Kimmo auttoi DSP:n säädöissä ja saatiin auto sellaisiin säätöihin, että kehtaa auton viedä ensimmäisiin kisoihin.

Kesäkuun toisena viikonloppuna verhoilin vahvistimien kiinnityslevyn loppuun ja kiinnitin vahvistimet levyyn kuusiokolopulteilla.
image

image


Tämän jälkeen olikin 14.6. sunnuntaina Ahveniston EMMA-kilpailut edessä. Auto oli vielä kesken ja säädötkin olivat vasta sinnepäin, joten odotukset olivat kohtalaisen realistiset. Tämän kauden tavoitteena on nyt saada 300 pistettä kasaan, saa nähdä tuleeko onnistumaan.


Juhannusviikolla askarreltiin diskanttien pahkat pintakäsittelyä vaille valmiiksi. Mahdollisesti ensi viikolla vien pahkat nukattavaksi, väriksi tulee todennäköisesti grafiitinharmaa.
image


Samalla reissulla sain myös säätöapua Henkalta ja nyt auto on taas pykälää lähempänä oikeita säätöjä. Pahin ongelma oli keskialueen rasittavuus, joka lähti pois midin jaon jyrkkyyden ja vaiheen säädöllä + viivesäädöillä.

Johtojen viimeistely 2/2 ja midien asennus

Torstaina aamusta ajoin auton katokseen ja sukelsin konttiin viimeistelemään johdotuksia. Osasta johtoja puuttui vielä nylonsukat ja kaikista Taskereista puuttui rca-liittimet.

Perjantaina asensin metallista teetetyt korotuskaulukset ja midbassot oviin.

image


Kauluksen ja ovipellin välissä on Korja-Kumista haettua tiivistenauhaa. Kaulus on ovessa kiinni kolmen M5-pultin ja nyloc-mutterin kanssa.

image


Elementin ja kauluksen välissä on myös tiivistenauha. Elementti on kauluksessa kiinni kahdeksan M4-pultin kanssa. Uudesta kaiutinpaketista tuli muutaman milliin paksumpi kuin alkuperäisestä, niin jouduin muokkaamaan ovipahvia. Ajoin dremelillä 5mm soiron pois elementin kohdalta. Ulospäin midbasson asennus tulee näyttämään täysin vakiolta.

image

Vakioritilä tulee paikalleen vähän muokatussa ulkoasussa. Näillä näkymin poraan isohkolla terällä siihen lisää reikiä ja venytän kaiutinkankaan päälle - näyttää siistiltä, suojaa elementtiä muttei estä ääntä.

Lauantaina viimeistelin etupään johdotukset. Muokkasin auton johtosarjaa sen verran, että nyt soittimen sähkö ja maa tulee kontista jakoblokista. Nyt kaikki musiikkivehkeet saa käyttöjännitteensä ja maadoituksensa samasta pisteestä - ei häiriöitä! Auton etupää pitäisi olla nyt valmis diskantteja lukuunottamatta.

Vähän meinaa kiire tulla, Rotvalli Ruisinki olisi vajaa kahden viikon päästä ja sinne pitäisi saada auto valmiiksi. Siellä voisi kysyä apuja soittimen säätöihin - itsellä kun ei vielä riitä korvat siihen.

Johtojen viimeistelyä 1/2 ja kontin vaimennusta

Perjantaina tuli Niinimäen Kimmolta tilatut Neutrik NYS-373 RCA-liittimet, Mundorfin hopeatinaa ja WBT:n kullattua kuparia olevat 2,5mm2 holkkiliittimet. Lauantaina aloitin askartelun etupään johtojen viimeistelyllä. Note to self: ensi kerralla juota RCA-liittimet työpöydällä. Oli nimittäin kohtalaisen haasteellinen homma juottaa 6kpl RCA-liittimiä apparin jalkatilassa. Johdot on vedetty nylonsukkaan, siistitty kutistesukalla ja merkattu dymolla tulostetuilla lapuilla.

image



Nyt pitäisi olla johtojen viimeistely valmiiden johtojen osalta siinä mallissa, ettei enää kauheasti voi moitteita tulla.

image



Sunnuntaina suunnittelin kontin asennuksia tekemällä pahvista mallin johon vahvistimet tulevat kiinni. Vahvistinten kiinnityslevy tulee vararenkaan päälle.

image



Pahvimallin mukaan leikkasin kuviosahalla vanerista sopivan palan joka istuu aika kivasti tuohon paikkaan. Ennen kuin vahvistimien lopulliset paikat voi lyödä lukkoon, pitää mitoittaa levyn kiinnityspultin reiän paikka. Levy tulee kiinni kierteisiin johon normaalisti ruuvataan vararenkaan kiinnityspultti. Nyt ruuvaan siihen kiinni tuon vanerilevyn joka puristaa samalla vararenkaan pohjaa vasten.

Seuraavaksi kaivoin taas asetonipurkin esille ja vaimensin kontin. Kontin pohjasta unohtui ottaa kuva vaimennettuna, mutta kontin kyljet näyttävät nyt seuraavanlaisilta.

image

image


Maanantaina käyn hakemassa Tiaisen Henkan DLS Iridium6i midbassoille tekemät asennus-/korotuspalat. Keskiviikkona asennukset jatkuvat ja usko on kova, että viikonloppuun mennessä saisi ensimmäiset maistiaiset midbassoista.

Ovien vaimennusta osa 2/2

Perjantaina ajoin taas auton talliin, purkasin kuskin oven ja laitoin viimeisen 3mm alumiinilevyn liimaukseen. Lauantaina purkasin apparin oven ja laitoin alemman sivutörmäyssuojan alapuolelle kaksi kerrosta vibroplastia. Päällimmäiseksi liimasin kerroksen Spleniä. Kaksi levyä riitti aika sopivasti avensiksen oveen. Ennen sisäpellin vaimennusta vedin kaiutinkaapelit alkuperäisen haitarikumin sisällä oveen. Kaiutinkaapelit tulevat yhden nylonsukan sisällä oveen.

image


Oven sisällä midin ja diskantin kaapelit haarautuvat molemmat omaan nylonsukkaan.

image


Kun kaiutinkaapelit oli vedetty oveen ja haaroitettu omiin nylonsukkiinsa, aloitin sisäpellin vaimentamisen vibroplastilla. Maalarinteippi on vain merkkinä, etten vaimenna oviverhoilun ulkopuolelle näkyviin jäävää osaa pellistä tai peitä vahingossa tärkeitä kiinnitysreikiä. Kaikki muut reiät peitin vibrolla.

image


image

Vibrolla oli myös hyvä sitoa kaikki auton omat johdotukset ja lukkojen vaijerit paikalleen, etteivät ne pääse resonoimaan oven sisällä. Kuskin ovi on vaimennettu ja johdotettu samalla reseptillä kuin repsikan ovi. Tähän mennessä Vibroplastia on kulunut vajaa yhdeksän pakettia. Vielä on kontti ja kontin luukku vaimentamatta, todennäköisesti yhden tai kaksi pakettia joutuu ostamaan lisää.

Nyt alkaa olemaan projekti jo kohtalaisen hyvällä mallilla - ns. voiton puolella. Tavoitteena on saada auto soimaan 14.6. Hämeenlinnassa järjestettäviin EMMA Finlandin kisoihin.

Johdotus

Torstaina illalla ajoin auton taas talliin ja irroitin akunkengän, kun tiedossa oli taas sen verran reilua purkamista. Perjantaina aamupäivästä alkoi auton sisustan täydellinen purkaminen. Kolmessa tunnissa oli koko sisusta purettuna, vaikka en ole ikinä mitään autoa näin perusteellisesti purkanut - tahtia vähän hidasti pieni flunssa ja vappusimasta johtuva päänsärky. Neljän tunnin jälkeen auto näytti seuraavanlaiselta

image

Pohja on tehtaan toimesta yllättävän hyvinkin vaimennettu. Vaimennuksen jälkeen alkoi johdotusten tekeminen. Päävirtakaapelin vetoa ei tarvinnut arpoa koska se oli hälytinasentajan toimesta tuotu sisään repsikan puolelta, niin päävirtakaapeli laitettiin kulkemaan repsikan puolen johtokourussa. Kaikkien johtojen päälle pujotin nylonsukkaa. Kuskin puolella olevassa johtokourussa menee 4kpl 2*2,5mm^2 Audisonin kaiutinkaapelit. Enemmän tai vähemmän keskeltä autoa menee loput kaapelit, eli 6kpl Tasker C850, 2*4mm^2 (soittimelle sähkö + maadoitus) ja 2*1,5mm^2 (herätteet soittimelta vahvistimille). Seuraavassa kuvassa näkyy keskikonsoliin tulevien johtojen päät.

image

Kuskin puolen kynnyslistassa kulkee kaiutinkaapelit nylonsukan sisällä, ei paljon erotu vakiokaapeloinnista. Jalkatilan kulmassa jaoin vasemman ja oikean puolen kaiutinkaapelit omiin nylonsukkiinsa ja apparin puolen kaiutinkaapelit menevät vähän polkimien alapuolella vibroplastilla sidottuna ja sen jälkeen keskikonsolin läpi apparin puolelle.

image

Apparin puolella kaiutinkaapelit kulkevat hanskalokeron alareunassa hälyttimen johtojen kanssa yhteen niputettuna. Seuraavista kuvista näkyy keskikonsolista lähtevien johtojen reitti, vibroplastilla lattiaan sidottuna.

image

image

image

image

Tämän jälkeen piti vielä saada auto kasaan. Päällepäin mistään johdotuksista ei näy mitään, kaikki verhoilut istuvat nätisti paikalleen.

image

Kontin puolelta ilman takapenkkien taustaverhoilua, näkymä on seuraavanlainen.

image

Ovien vaimennusta osa 1/2

Perjantaina purkasin auton etuovet ja mittailin sisuskaluja, että kuinka paljon sinne saa liimattua Rautasoinilta hakemaani 3mm paksua alumiinilevyä jäykistämään ulkopeltiä. Lauantaina leikkasin alumiinilevyt sopivan kokoisiksi, oveen menee sopivasti kaksi palaa alumiinia - sivutörmäyssuojien väliin yksi ja niiden yläpuolelle toinen. Alumiinit liimasin kiinni SikaBond 500:lla. Seuraavassa kuvassa näkyy jäljet tehtaan vaimennuksesta - kaksi noin kämmenen kokoista maton palaa.

image

Seuraavassa kuvassa näkyy alumiinit liimattuna oveen. Alkuperäinen midbassokaiutin on jo porattu irti. Muovisen asennusalustan mukaan suunnittelen korotuspalat jotka teetän metallista ja sen verran sovellettuna, että siihen istuu Iridium6 -midbasso jämäkästi.

image

Alumiinien liimauksen jälkeen liimasin oveen ensin yhden kerroksen vibroa siihen, mihin alumiinilevyä ei mennyt. Sen jälkeen alumiini ja vibro olivat aika lähelle samassa tasossa. Tämän jälkeen liimasin vielä kaksi kerrosta vibroplastia, eli oven ulkopellissä on kauttaaltaan (pl. alemman törmäyssuojan alapuoli) joko tuplakerros vibroplastia + 3mm alumiini tai sitten kolme kerrosta vibroplastia. Joudun ovet vielä purkamaan niin todennäköisesti laitan vielä tuohon alas vibroplastia ja päällimmäiseksi tulee kerros Spleniä. Seuraavassa kuvassa näkyy tilanne tällä hetkellä.

image

Tässä vakiokaiutin alkuperäisen asennuskauluksen kanssa.

image

Käärme asennettu

Tänään auto oli koko päivän Rasin Harrilla, joka asensi Cobra PLIP 3867 -hälyttimen sekä veti 70mm2 päävirtakaapelin konehuoneesta akun vierestä matkustamon puolelle. Viikonloppuna olisi tarkoitus aloittaa ovien tukevoittamista.

Katon vaimennusta

Eilen ajoin Avensiksen talliin ja pudotin kattoverhoilun alas ja kuvasta näkyy tehtaan näkemys vakiovaimennuksesta - yksi matto katon etureunassa.

image


Seuraava kuva on ensimmäisen Vibroplast kerroksen jälkeen

image


Toinen ja viimeinen kerros Vibroa katossa

image


Verhoilun purkamiseen (ensimmäistä kertaa, eikä ohjeita), vaimennukseen ja kasaamiseen meni aika tarkkaan koko päivä. Katosta tuli erittäin hyvä, ei enää kumise eikä rämise.

Tiistaina hain puskurin alalipan KM Customsilta, tänään laitoin sen paikalleen ja vaihdoin alle 16" vanteilla olevat kesärenkaat

image

image

Laitteita hommattu

Tänään kävin Porin Hifikonexissa hakemassa 10 pakettia Vibroplastia, 4 levyä Splen 3008, DLS:n pääsulakepesän, Audisonin sulakkeellisen jakoblokin sekä DLS Iridium 6.2i erillissarjan. Hankintalistalla on enää päävirtakaapeli, kaiutinkaapelit, signaalikaapelit sekä kutistesukkaa ja suojaputkea. Mideille tulevat korotuspalat olisi tarkoitus teettää metallista. Ajatus olisi pääsiäisviikonloppuna aloittaa katon vaimennuksesta ja lainata kaverilta dB-mittari jolla mitata ajomelu ennen vaimennusta, vaimennuksen edetessä ja vaimennukset valmiina.

Etenee..

Äsken vein puskurin alalipan KM Customsille maalattavaksi, kuulemma perjantaina saa hakea pois. Pääsiäisviikonloppuna olisi tarkoitus laittaa paikalleen.

image

image

Eilen laitoin autoon lediparkit niin sai kellertävän valon pois keulalta.

Ensimmäinen askel

Perjantaina illalla ajoin auton Lustigin talliin tummennettavaksi. Takalasiin ja takasivulaseihin tuli 50% tummentavat kalvot, omasta mielestäni tummuus osui nappiin.

image

image

Lauantaina asennettiin lähivaloille H7 Xenonit 6000K -polttimoilla. Valokuvio ei muuttunut projektorivalojen ansiosta lainkaan ja valotehoon tuli ero kuin yöllä ja päivällä - kirjaimellisesti.

image

Sunnuntaina vaihdettiin vakiosoittimen paikalle Bremen MP78. Soittimen vaihto vaatii Toyotan tiskiltä kehyksen, sivuille osat kehystä/listaa, 1DIN lokeron (jos 2DIN soitin niin tämä on turha) sekä johtosarjan. Näillä eväillä soitin meni lähes heittämällä paikalleen. Auton metallisesta kehyksestä joutui dremelillä ajamaan muutaman metallinastan pois. Iltapäivällä irrotin myös etupuskurissa olevan ~10cm alalipan joka lähtee lähipäivinä maalattavaksi korin väriin.

Lisää suunnitelmia

Homma lähteekin etenemään nopeammin kuin ajattelin, lasit tummuvat jo viikonloppuna. Näillä näkymin laitan 50% kalvoa.

Hifipuolen virtajärjestelmälle ainut valmis (sääntökirjan mukainen) jakoblokki taitaa olla Audison Connect SFD41C. Aktiivietupään vahvistimeksi kiinnostaa DLS Ultimate A4, joten jos jollain on käytetty kaupan niin olen kiinnostunut :]

Suunnitelmia

Suunnitelmissa on ainakin auton kohtuullinen vaimennus, lasien tummennus ja xenonit lähivaloiksi.

Soittopuolella on subipäätteenä DLS Ultimate A6, soittimena Blaupunkt Velocity Bremen MP78 ja signaalikaapelit ovat todennäköisesti Tasker C850. Autoon tulee täysaktiivi etupää 6,5" erillissarjalla ja subwoofer.

Auto ostettu

image



Tänään vaihtui auto 10v tuoreempaan ja reilusti vähemmän ajettuun. Carina E:n tilalle tuli Toyota Avensis 1.8 VVT-i '03 Linea Sol Technical, kilometrejä on kertynyt 64.000 ja aikaisempia omistajia kaksi. Nyt alkaa auton hifistyksen, vaimennuksen yms. suunnittelu.

Postailen projektin etenemisestä kuvia ja tietoa sitä mukaa kun homma etenee. Kiinnostusta olisi osallistua autolla EMMA SQ -kisoihin :]